Morjesta kaikille!

Avaan oman blogausurani nyt, joten olkaa armollisia hyvät toverit. Ensimmäisessä kirjoituksessani ajattelin sivuta aihetta, jonka Veera jo upeasti avasi omassa postauksessansa sosiaalisesta konstruktionismista aikaisemmin.  

Kaksi päivää sitten kuuntelin radiosta Ylex:ltä keskustelua, jossa kaksi radiotoimittajaa keskustelivat ystävänsä lapsen tavasta keksiä asioille omia nimiä. Kyseinen lapsi oli nimennyt esimerkiksi kaikki asiat, joissa voi pomppia " pomppuliineiksi " . Hänelle sänky, pomppulinna, tarmpoliini ja muut joustavat alustat olivat " pomppuliineja " . Mielestäni tässä hahmottuu hienosti Peter Bergerin ajatus siitä, että maailma, jossa elämme vaatii jokaisella sosiaaliselta ihmiseltä ymmärrystä sen sosiaalisista rakenteista, säännöistä ja normeista, koska muuten emme ymmärrä toisiamme ja viesti ei mene oikeassa muodossa perille.

Tämä radiokeskustelun aiheena ollut lapsi ei siis vielä ollut hahmottanut näitä sääntöjä ja sosiaalisia normeja, mutta toisaalta voihan olla, että me emme vain ymmärrä, että hän on luonut omalla keksiäisyydellä omat sosiaaliset kommunikoinnin säännöt päivähoitonsa muille lapsille ja saa viestinsä siellä läpi täydellisesti. Viestintä toimii siis omassa yhteisössään, mutta se ei välttämättä aukene meille muille. Hän on saavuttanut yhden tason, mutta hänellä vielä on matkaa laajemman sosiaalisen yhteiskunnan ymmärtämiseen ja itsensä ymmärrettäväksi tekemiseen. 

Blogineitsyyden menettäen,

Taneli

Ps. Eikö olisi vielä kiva olla lapsi? Keksiä omat sanat asioille. Toisaalta voimmehan me olla vielä " lapsia ", jos vain saamme ujutettua omat sanamme yleiseen käyttöön ja luomaan uusia sosiaalisen kanssakäymisen normeja, sekä sääntöjä.